Comatec  

Moottoripyöräilevä toimistopäällikkö

Diplomi-insinööri Tommi Tarvonen (34) on luotsannut Insinööritoimisto Comatec Oy:n Hämeenlinnan toimistoa vuoden alusta alkaen. - Tällä kokemuksella Comatec tuntuu voimakkaasti kehittyvältä yritykseltä, jolla on kilpailijoihinsa verrattuna järjestelmällisempi ote henkilöstön osaamisen kehittämiseen, Tarvonen tuumaa.

Pieksämäellä syntynyt moottoripyöräharrastaja on nyt asettunut Hämeenlinnaan töihin ja Hyvinkäälle asumaan. Ennen Comateciin tuloaan Tarvonen työskenteli Etteplanin tulosyksikön päällikkönä Pohjois-Savossa, ja oppinsa toimistopäällikkö on hankkinut Mikkelin ammattikorkeakoulussa sekä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

- Olen ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana mukana prosessiteollisuuden kone- ja laitesuunnittelussa sekä raideliikenteen tavaravaunukaluston suunnittelussa. Lisäksi olen tehnyt koneturvallisuuteen liittyviä riskienarviointeja.

Riisuttuaan päivän päätteeksi puvun Tarvonen vaihtaa vapaalle rentoutumalla metsästyksen, musiikin sekä liikunnan parissa. Oman osansa vapaa-ajasta vie Kepe-novascotiannoutajan kanssa lenkkeily.

Mielenkiintoisimmaksi uudessa työssään Tarvonen kokee yleisen toiminnan kehittämisen. Pyrkimyksenä on tarjota monipuolisempia suunnittelupalveluja, joiden lisäarvoa sekä nykyisille että uusille asiakkaille on tarkoitus kasvattaa.

- Suunnittelun laadun jatkuva parantaminen on ykkösasiakasvaatimus tällä alalla. Siihen päästään osaamisen kehittämisellä ja oikeiden ihmisten rekrytoinnilla sekä pitämällä mielessä, että suunnittelutoiminta on aina asiakaslähtöistä.

Linnatekin perinteitä vaalien

Comatecin Hämeenlinnan toimisto toimi vuoden vaihteeseen asti Insinööritoimisto Linnatek Oy:nä, jonka 1,5 vuotta sitten tehdystä kaupasta alkunsa saanut fuusioituminen emoyhtiöön on näin saatu päätökseen. Linnatekin perintönä toimistolla on vahva markkina-asema ja toimintaperinteet omalla alueellaan.

- Mekaniikkasuunnittelun ja asiantuntijapalveluiden lisäksi palvelumme laajenivat vuoden alussa kattamaan myös sähkösuunnittelun, Tarvonen kertoo.

Suurin osa Hämeenlinnan toimeksiannoista koskee liikkuvia työkoneita, joiden osuus suunnittelusta oli viime vuonna 67 prosenttia. Hämeenlinnan toimiston suurimmat asiakkaat ovat Patria-konserni ja Rautaruukki Oyj.



Hetken asiaa mietittyään Tommi Tarvonen paljastaa nähneensä Matti Ijäksen Katsastus-elokuvan useampaan otteeseen.