Comatec  

Pelle Peloton toimiston johtoon Hämeenlinnassa

Muutokset tuulet puhalsivat Comatecin Hämeenlinnan toimistossa helmikuun alussa, kun konstruktioinsinööri Markku Launiemi (53) aloitti toimistopäällikkönä. Hänen mukanaan taloon tuli hyödyllistä tietoa siitä, mitä insinööritoimiston asiakas haluaa ja toivoo, sillä Launiemi on tähän asti ollut ostamassa suunnittelupalveluja. Tilaajapuolelta palveluntarjoajaksi siirtymisen hän kokee luonnolliseksi jatkumoksi urallaan.

– Näen mielenkiintoisena haasteena siirtyä katsomaan, miltä maailma näyttää tältä puolelta, kun on aiemmin ollut tilaajana, Launiemi sanoo.

Comateciiin Launiemi siirtyi Patria Vammaksen palkkalistoilta. Viimeiset hetket Patria Vammaksessa olivat haasteellista aikaa, sillä Launiemi oli mukana ajamassa alas yhtiön siviilipuolen toimintaa. – Olin viimeinen työntekijä, joka Vammaksen yksiköstä lähti pois, Launiemi naurahtaa.

Ennen Patria Vammasta Launiemi oli pitkään silloisen Tampellan ja sittemmin Tamrockin palveluksessa Tampereella sekä Burlingtonissa Kanadassa. Nyt Lammilla syntynyt Launiemi on asettunut Nokialle, josta hän huristelee töihin Hämeenlinnaan useimpina päivinä viikossa.

– Ensimmäisen kerran törmäsin Comateciin Tamrockin aikoina 1990-luvun alkupuolella. Silloin suunnitteluhommissa alkoi tapahtua murros, ettei kaikkea enää tehty itse, vaan otettiin ulkopuolelta resursseja käyttöön.

Toimistopäällikön tehtäviin kuuluu paljon hallinnollisia töitä, jotka eivät liity itse suunnitteluun. Yksi tärkeimmistä tehtävistä varsinkin tässä taloustilanteessa on yhteydenpito asiakkaisiin.

– Radikaalein muutos uudessa työssä on, että aikaisemmin olin hyvin syvällä mukana suunnittelussa ja projektitoiminnassa. Nyt vastuulla on, että saa ihmiset toimimaan yhteisen asian hyväksi, Launiemi kuvailee.

Menneisyys hoiva-alalla

Vapaalla Launiemi tuulettaa vaimon kanssa ajatuksia moottoripyöräilemällä ja matkustelemalla, ensi kesäksikin on jo varattu matka Portugaliin. Kun ylimääräistä aika jää, hän harrastaa kuntosalia ja squashia, lisäksi vanhassa omakotitalossa riittää tekemistä.

– Pääsen hakkaamaan halkoja, se on minun intohimoisin harrastukseni, hän nauraa.

Työn ohessa Launiemi on ehtinyt olla Pelle Pelottomana ja harrastaa keksintötoimintaa, vuosien varrella hänen nimiinsä on kirjattu 10–15 patenttia. Keksintöjä miettiessä hän pääsee nauttimaan siitä, mistä suunnittelussa eniten nauttii eli uusien ratkaisujen hakemisesta.

Ennen teknilliselle uralle lähtemistä Launiemi ehti työskennellä hoitoalalla useamman vuoden, jonka jälkeen hän aloitti opinnot Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa. – Hoito- ja insinöörialoja pidetään ihan erilaisina maailmoina, mutta molemmilla olisi varmasti paljon annettavaa toisilleen. Siinä mielessä ne eivät ole kaukana toisistaan, että ihmisten kanssa ja ihmisten avulla molemmat alat toimivat, Launiemi sanoo.

 

 




Markku Launiemi