
Insinööritoimisto Metson palvelu laajenee Kalle Korento aloittaa toimitusjohtajana ImatrallaComatec laajeni keväällä 2007 Lappeenrannan talousalueelle, kun imatralainen vuonna 1981 perustettu Insinööritoimisto Metso tuli osaksi konsernia. Vuoden 2008 alusta Metso saa uuden toimitusjohtajan, kun Comatecissa Tampereella työskennellyt osastopäällikkö Kalle Korento aloittaa toimiston vetäjänä. Metso on paikkakuntansa johtava sähkö- ja automaatiosuunnitteluun erikoistunut insinööritoimisto. Sen asiakaskuntaan kuuluvat muun muassa Stora Enso, Ovako ja Corenso sekä Kaakkois-Suomen Rajavartiolaitos. Konserni vahvistaa palvelua Yhdistyminen Comateciin merkitsi Insinööritoimisto Metsolle ja toimiston asiakaskunnalle ennen kaikkea laajempaa palvelukokonaisuutta. Imatralaistoimisto pystyy osana 250 asiantuntijan konsernia tarjoamaan kaikki Comatecin suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut. Esimerkiksi tekniseen laskentaan Comatecin osaaminen tuo merkittävän vahvistuksen. Alueellisesti Comatec laajentaa palveluaan Metson myötä Lappeenrannan talousalueelle ja laajemmaskin. – Kunnossapitosuunnittelu on perinteisesti ollut Metson vahva alue ja lisäksi panostetaan esimerkiksi koneenrakennukseen, etenkin tuotantolaitteet ja sähkö-, automaatio- ja mekaniikkasuunnittelu tulevat vahvaan rooliin, tuleva toimitusjohtaja Kalle Korento kertoo. Korento on itse koulutukseltaan automaatiopuolen insinööri. – Myös jatkuva osaamisen kehittäminen tapahtuu nyt Comatecin koulutusjärjestelmän kautta. Vaikka Metson henkilöstö on kokeneita ammattilaisia, saadaan nyt osaaminen pidettyä ajan tasalla myös jatkossa, Korento sanoo. Tavoitteena tasainen kasvu Imatralle muuttava Kalle Korento on työskennellyt Comatecissa vuodesta 1995. Automaatiosuunnittelijana toimiessaan hän teki suunnitelmia muun muassa Postin lajittelukeskuksiin, siltanostureihin ja kaivoskoneisiin. Sittemmin ura kehittyi kohti projektipäällikön, suunnittelupäällikön ja teollisuusautomaation osastopäällikön tehtäviä. – Tavoitteena on kasvattaa ja kehittää Insinööritoimisto Metson toimintaa tasaisesti. Vuosittain pyrimme 20 prosentin liikevaihdon kasvuun, Korento kertoo. Syksyn aikana Imatralle on jo palkattu kaksi uutta suunnittelijaa ja kaikkiaan Metsossa on vuoden alussa 11 henkeä. Toimitiloja on laajennettu syksyn aikana siten, että tilaa on vaikka saman tien lähes kymmenelle osaajalle. Kalle Korento vakuuttaa, että muutto Imatralle on pysyvä ratkaisu. – Tampereelle tulin aikoinani käymään ja vierailu venähti 26 vuoden mittaiseksi. Imatralle olen päättänyt jäädä, hän sanoo. |
![]() Kalle Korento aloittaa Comatec-konserniin kuuluvan Insinööritoimisto Metson toimitusjohtajana. |