
Kumppanina tuotteen koko kaarellaTekninen suunnittelu on laji, jossa on osattava pitää monta palloa samanaikaisesti ilmassa. Yksityiskohtien lisäksi on hallittava laajoja kokonaisuuksia. Valmistettavuus, loppusijoitus sekä luotettavuus ovat asioita, joita suunnittelupalveluita hankkivat yritykset ja näiden asiakkaat tänä päivänä arvostavat. Comatec haluaa tarjota kokonaisvaltaisen ratkaisun kaikkiin suunnittelun haasteisiin. Perinteisen suunnittelun lisäksi Comatec haluaa olla mukana koko tuotteen elinkaarella. Kun suunnittelu on valmis, edetään yhdessä asiakkaan kanssa komponenttien hankinnassa ja valmistuksessa testaukseen ja käyttöönottoon. Testauksesta saadaan myös arvokasta lisätietoa, jolla suunnittelijat kykenevät koko ajan parantamaan toimintaansa. – Siten pystymme jatkuvasti oppimaan ja palvelemaan paremmin ja kattavammin. Arvokkaan, ulkopuolisen toimijan näkökulman suunnittelijat voivat antaa silloin, kun liikkeelle lähdetään jo konseptivaiheesta. – Kun vielä ei ole tehty ratkaisua siitä, mitä tarkalleen haetaan, olemme mukana miettimässä eri vaihtoehtoja ja luomassa suuntaa tuotteen kehittämiselle. Laajempaa osaamista Suuret yritykset hakevat suunnittelukumppaniltaan yhä laajempaa osaamista. Tekninen laskenta on eräs Comatecin vahvoja alueita. – Olemme vahvistaneet testaamis- ja laskentaosaamistamme jatkuvasti, Petri Leino kertoo. Päätyökaluna laskennassa on Ansys. Laskennat jännitysten ja taipumien testaamiseksi, massan mitoittamiseksi ja epäjatkuvuuskohtien toteamiseksi onnistuvat ammattilaisten ottein. Samoin lasketaan esimerkiksi värähtelyn ja lämpötilan vaikutuksia.
Comatec on usein mukana asiakkaansa tukena myös hankinnoissa ja käyttöönotossa. Kun tuote on toimitettu ja käytössä, Comatec palvelee kunnossapitosuunnittelulla. Esimerkiksi paperitehtaille ja metalliteollisuudelle on suunniteltu kapasiteetin lisäämistä ja prosessien kehittämistä. Myös projektinhoito on mahdollista antaa Comatecin vastuulle. Esimerkiksi laivateollisuudessa Comatecin asiantuntijat ovat vetäneet risteilijöiden suunnitteluprojekteja. Ympäristöarvot yhä tärkeämpiä Tuotteen elinkaaren tarkastelu on yhä tärkeämpää. – Tutkimme tuotteen koko kaarta: mitä maksaa investointi, käyttäminen, huolto, energia ja hävittäminen. Isommalla investoinnilla voidaan saada suurempi elinkaarihyöty. Tällä on suuri merkitys esimerkiksi junasuunnittelussa, jossa tuotteiden elinikä on pitkä, jopa 30 vuotta. Henkilöajoneuvopuoleltakin tutut hybridit ovat tätä päivää työkonepuolella. |
|