Comatec  

Konecranesin ja Comatecin yhteistyössä on nostetta

Comatecin suunnitteluosaamista hyödynnetään niin liikkuvissa työkoneissa, liikennevälineissä kuin teollisuusautomaatiossa. Eräs Comatecin vahvuuksia on tuotantolaitteiden suunnittelu, jonka tuloksia viedään ympäri maailman.

Maailman johtaviin nostolaiteratkaisujen toimittajiin kuuluva Konecranes luottaa Comatecin osaamiseen. Nostureiden suunnittelu vaatii erikoistumista ja tarkkaa normien tuntemusta. Suunnittelijat saavat vastata koko ajan myös uusiin haasteisiin. – Nostureilta vaaditaan yhä enemmän suorituskykyä, ja siten niiden koko on myös jatkuvasti kasvanut, kertoo Konecranesin suunnittelupäällikkö Kari Supi.

Comatecin suunnittelulla on tärkeä rooli osana Konecranesin huippulaatua.
– Valmistamamme nosturin laskennallinen elinikä on noin 20 vuotta, eli kyse on pitkäaikaisesta investoinnista, Supi kertoo.

Nostureita ympäri maailmaa

Yhteistyön tuloksena syntyneitä nostureita on toimitettu viime aikoina esimerkiksi Uruguayhin ja Intiaan. Uruguayssa sellupaalien käsittelyyn tarkoitettu nostokyvyltään 20 tonnin laituripukkinosturi palvelee paperitehdasta. Intiaan terästehtaalle on suunniteltu sulan metallin käsittelyyn tarkoitettuja 500 tonnin valunostureita.
– Usein yhteistyö insinööritoimistojen kanssa rajoittuu suunnitteluun, mutta Comatecin kanssa kumppanuus on laajempaa. Comatec osallistuu paikan päällä myös valmistuksen valvontaan ja ohjeistukseen. Se on meille erittäin tärkeä asia, toteaa Kari Supi.

Pitkä kokemus ja uusimmat menetelmät

Suunnittelussa Comatec hyödyntää laajaa koneenrakennuksen kokemuspohjaa. – Kiinteä yhteistyö ja asiakkaan toimintatapojen tuntemus takaavat parhaan rakenneratkaisun ja tuottavan investoinnin. Laaja 3D-, CAD- sekä it-osaamisemme mahdollistaa tehokkuuden, sanoo Comatecin tuotantolaitesuunnittelua johtava Tapio Hintsa.


Comatecin suunnittelulla on tärkeä rooli osana Konecranesin huippulaatua.
– Valmistamamme nosturin laskennallinen elinikä on noin 20 vuotta, eli kyse on pitkäaikaisesta investoinnista, Konecranesin suunnittelupäällikkö Kari Supi kertoo.