Comatec  
Entistä vahvempi Comatec

Palveluksessanne 400 asiantuntijaa

Comatec-konsernin voimavarat kasvoivat selvästi syksyn aikana, kun Sweco Industry Oy:n ja Comatecin välinen liiketoimintakauppa toi konserniin noin 130 mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnittelun ammattilaista.

Ruotsalaisomisteinen Sweco oli jo pitkään suunnitellut keskittymistä omiin erityisvahvuuksiinsa ja etsinyt ratkaisua Engineering Services
-liiketoiminnassaan ja päätti luopua siitä yhdistämällä toiminnan alan osaajan kanssa. Viime kesänä allekirjoitettu liiketoimintakauppa tuli voimaan syyskuun alussa.

– Vahvistamme osaamistamme ja asemaamme yhtenä Suomen johtavista suunnittelu- ja asiantuntijapalvelujen toimittajista metalli- ja koneenrakennusteollisuuden alalla. Laajentuminen tukee asiakkaille tarjottavien palvelujen edelleen kehittämistä. Voimme tarjota asiakkaillemme entistä suurempia palvelukokonaisuuksia. Kauppa oli merkittävä osa strategiamme mukaista kehitystä, kertoo Comatecin toimitusjohtaja Aulis Asikainen.

Swecon Engineering-osaston johdosta Comatecin hallitukseen siirtynyt Tuomo Nevalainen on tyytyväinen yksikön löydettyä parhaan mahdollisen kodin.
– Sweco Engineering on ollut kannattava yksikkö, joten sitä ei myyty saneerausmielessä vaan siksi, että toimintaa haluttiin kehittää aidosti, oikeassa liiketoimintaympäristössä.

Yhä vahvempia yksiköitä

Henkilömäärän merkittävä kasvu vahvistaa Comatecin Tampereen yksikköä sekä Lahden toimipaikkaa, jossa Comatec on nyt alallaan merkittävä toimija. Uutena toimipaikkana mukaan tulivat Joensuu sekä Vantaa, jossa työskentelee nyt 80 henkeä.

Kokonaisuudessaan Comatecin palvelukyky pääkaupunkiseudulla vahvistui, sillä alueella on nyt 120 comateclaista. – Pystymme tekemään ja kehittämään entistä vahvempaa suunnittelua. Yhdistäviä asioita ovat myös tutut asiakkaat sekä samankaltaiset toimintatavat ja yhteinen osaaminen, Asikainen ja Nevalainen kertovat.

Uusien asiakkaiden myötä myös Comatecin markkinaosuus kasvaa. Sweco ja Comatec jatkavat kaupan jälkeen yhteistyötä sovittujen asiakkuuksien osalta.

– Yhdessä Sweco ja Comatec voivat tarjota vahvaa palvelua. Sweco tuo omille asiakkailleen Comatecin osaamista mekaniikkaan ja sähköistykseen liittyvissä projekteissa.

Osaamisalueille lisää resursseja

Swecon myydyn liiketoiminnan liittämistä Comateciin tukee, että kyseessä oli itsenäisesti toimiva yksikkö, joka oli helppo siirtää kokonaisuudessaan uuteen konserniin. Uudet asiantuntijat tuovat Comateciin erityisvahvistusta muun muassa 3D-suunnittelun, FEM-analyysien, automaation, logiikkaohjauksen sekä koneiden sähköistämisosaamisen alueilla.

– Jatkossa meillä on mahdollisuus kehittää toimintaamme yhä pidemmälle. Kasvumme mahdollistaa myös määrätietoisemmin henkilöstön urapolkuja. Tärkeille toimintasektoreille tulee omien alojensa erityisasiantuntijoita.

Comatecissa on nyt 400 vahvasti omaan erikoisalueeseensa keskittyvää ammattilaista. Asiakkaina on monia kansainvälisesti toimivia globaaleja yrityksiä, jotka haluavat riittävät resurssit omaavan suunnittelukumppanin.

– Me Comatecissa pystymme tarjoamaan kannattavasti kasvavan, kansainvälistyvän asiantuntijaorganisaation vahvuudet, Aulis Asikainen korostaa.


Tuomo Nevalainen