Referenssit
24.03.2011: ABB Marine seilaa myötätuulessa
Potkurista potkua
- Rankin vaihe on nyt takana ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Tilauskanta on hyvässä kasvussa ja projekteja työstetään. Ohut on kuitenkin oikea sana kuvaamaan markkinoita, sillä päätöksiä tehdään edelleenkin hitaasti, toteaa ABB Marinen johtaja Lasse Mäkelin.
Niin mullistava keksintö kuin sähkökäyttöinen ruoripotkuri Azipod onkin, niin maailmanmarkkinoista sillä on vasta pieni markkinaosuus. Kokonaisuutena diesel-sähköisen propulsion osuus on reilun 5 %:n luokkaa kaikista laivoista ja Azipod on osa tästä. Lukumääräisesti valtaosa maailman laivoista seilaakin vielä perinteiseen malliin dieselmekaanisella propulsiolla. Tätä vasten markkinapotentiaalia on todella paljon. Azipodia käyttävät eniten risteilijöiden lisäksi jäissä kulkevat alukset.
Uusia markkinoita tähystetään kuitenkin tarkasti, esim. öljynporauslautat ja erikoisalukset ovat kasvava markkina. Yleinen maailmantilanne polttoaineiden hinnannousun ja päästörajoitusten myötä antaa kaivattua potkua sähköisten propulsiojärjestelmien maailmanvalloitukselle. Näkymät ovat hyvät ja sähköinen propulsiomarkkina kasvaa selvästi keskimääräistä markkinaa nopeammin.
Hyvin henkilökohtaista
Myös laivabisneksessä tehokkain myyntimies on hyvä referenssi ja asiakastyytyväisyyden paras mittari on uusi tilaus. - Tästä todisteena on viime syksynä saamamme yli 40 miljoonan euron arvoinen tilaus sähkö- ja propulsiojärjestelmien toimittamisesta Norwegian Cruise Line -varustamon kahteen jättiristeilijään. Itse risteilijät tehdään tällä kertaa Meyer Werftin telakalla Saksassa, mutta propulsioratkaisut toimittaa ABB Marine - niin kuin ennenkin. Toimitimme NCL:lle vuosina 2003 - 2007 järjestelmät yhteensä kuuteen risteilijään, joten uusin tilaus jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä.
NCL:n tilaus työllistää alkuvaiheessa eniten suunnittelu- ja projektiorganisaatiota, varsinaisesti liikevaihdossa tehty työ alkaa näkyä tämän vuoden loppupuolella ja ensi vuoden aikana. - Jos tässä yhteydessä saisin vähän kehaista, niin tilanne on niin mukavalla mallilla, että palkkaamme 15 uutta henkilöä tuotekehitysosastollemme. Työhakemuksia saa siis lähetellä…
Referenssien lisäksi myös henkilökohtaisilla suhteilla on kaupan teossa suuri merkitys. Tunnemme ihmiset, joten kommunikointi on helppoa ja suoraa. Asioista uskalletaan puhua niiden oikeilla nimillä ja mahdolliset ongelmatilanteet saadaan ratkaistua helpommin.
Parhaat leipurit
Toimittajan luotettavuus on avainroolissa koko toimitusketjussa. Yhteistyöstä Comatecin kanssa on hyviä kokemuksia. Comatec on pystynyt tarjoamaan osaavia suunnitteluresursseja kilpailukykyisesti. ABB:llä onkin Comatecin kanssa vuosisopimus, jolloin toiminta on vakiintunutta ja helppoa.
- Resurssitarve ja eri alueiden osaamisen tarve vaihtelee paljon, joten vakikumppanista on paljon lisäarvoa. Tälläkin hetkellä ABB Marinen tiloissa istuu kymmenen comatecilaista ratkomassa mekaniikkasuunnittelun pulmia. Työtä riittää uuden Azipod XO -sarjan sekä Azipod CZ -mallien parissa 3D-mallinnuksesta modulisuunnitteluun ja detaljisuunnittelusta nimikkeiden ja piirustusten tekemiseen eli tarkemmin sanottuna tuotteiden valmistusmäärittelyyn.
Myös dokumentoinnin määrä tällaisissa toimitusprojekteissa on valtava, vakiodokumenttien lisäksi tarvitaan valmistusdokumentaation päivitystä sidosryhmiltä tulleiden palautteiden perusteella laadun ja tuottavuuden parantamiseksi.
- Comatec on tuonut tullessaan palvelua ja osaamista, jota ilman emme olisi tässä. Tämän viimeisimmän tilauksen mukanaan tuomaa yhteistä hyvää leivotaan vuosiksi eteenpäin.
XO maistuu yhä useammalle
Varmistaakseen vahvan läsnäolon kasvavilla markkinoilla ABB Marine on lanseerannut kaksi tuotesarjaa: isojen laivojen XO-tuotesarjan ja pienempien alle 4,5 megawatin Compact-sarjan. Molempiin tuotesarjoihin tuodaan uusia kokoja ja tuotekehitys on Suomessa Helsingin Vuosaaressa.
Myös Azipodeja myydään suoraan ”hyllystä”, mutta varsinkin isoimmissa risteilijöissä ratkaisuja kehitetään usein yhdessä asiakkaan kanssa. Kehitystarpeet kohdistuvat useimmiten suorituskyvyn tai tehon parantamiseen, työntövoimaan tai nopeuteen. Laivoja viritetään ja tuunataan muutenkin, joten myös potkureista halutaan tehot irti. ABB luottaa omaan osaamiseensa ja Mäkelinin sanoin mitä suurempi teho, korkeampi suorituskyky ja vaikeampi sovellus - sitä parempi.
Compacti kokoluokka
Niin kuin monessa muussakin busineksessa myös laivanrakennusmarkkinassa ovat Aasia, etunenässään Korea, Kiina ja Singapore vahvistaneet asemiaan. Euroopassa rakennetaan edelleenkin jäänmurtajia ja risteilijöitä, mutta pienemmät alukset tehdään yhä useammin Aasiassa. Myös ABB Marine on perustanut Kiinaan Shanghain kulmille oma Azipod tehtaan Compact-tuotesarjalle. Tehtaassa keskitytään alle 4,5 megawatin teholuokkaan.
-Tämän kokoluokan laivanrakennusmarkkinat ovat Aasiassa, joten myös me olemme täällä, lähellä rakentajia.
Azipod®
ABB:n Azipod®-propulsiojärjestelmä (azimuthing electric podded drive) perustuu sähkövoimalla pyöritettäviin potkureihin ja pystyakselinsa ympäri vapaasti pyörivään ruoripotkurilaitteeseen. Erillistä peräsintä tai ohjailupotkureita laivan perässä ei tarvita. Järjestelmällä varustettu alus säästää polttoainetta jopa 20 prosenttia perinteisiin potkureihin verrattuna.
Takaisin




Sivukartta