Comatecin yrityskuvan ja liikemerkkien yhtenäistäminen

Comatecilla on selkeä missio; autamme asiakkaitamme tekemään investointihyödykkeitä entistä kannattavammin. Päivittäinen työmme asiakkaiden kanssa tähtää tämän mission jatkuvasti parempaan toteuttamiseen. Missio näkyy myös Comatecin strategiassa: visiona on kehittyä merkittäväksi teknologiateollisuuden palveluyritykseksi Itämeren alueella, jotta pystymme entistäkin paremmin tukemaan asiakkaitamme kilpailukykyisellä huippuosaamisella.

Kansainvälinen kasvu edellyttää Comatecilta yhtenäistä ja selkeää yrityskuvaa. Comatecin ulkoista viestintää onkin kehitetty viime vuosina yhtenäisempään suuntaan, esimerkkinä visuaalisen ilmeen uudistaminen, liikemerkin rekisteröinti ja verkkosivujen uudistaminen.

Jatkamme edelleen yritysilmeen uudistamis- ja yhtenäistämistyötä. Kehitämme esimerkiksi verkkosivuja, esitysmateriaaleja ja muuta ulkoisen viestinnän aineistoa. Vuoden 2017 aikana luovutaan vaiheittain Comatecin tytäryhtiöiden omista logoista kaikessa viestinnässä. Comatecin rekisteröity liikemerkki on siis jatkossa myös tytäryhtiöiden tunnuksena.

Comatec-liikemerkki on otettu käyttöön jo yrityksen yli 30-vuotisen toiminnan alkuvaiheessa, ja se tunnistetaan asiakaskunnassamme osaavan, luotettavan ja laaja-alaisen insinööritoimistokonsernin merkiksi.

Comatecin ja sen tytäryhtiöiden asiakassuhteiden hallintaan näillä muutoksilla ei ole vaikutusta. Asiakkaitamme palvelevat siis samat tutut yhteyshenkilöt kuin ennenkin, ja asiakkaan käytössä on aina koko Comatec Groupin jatkuvasti laajeneva osaaminen.

Lisätietoja: Miikka Riittinen, puh. 040 860 1670, sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@comatec.fi