E2 haastaa valtamerkkien sähkömoottoripyörät

Kun Teemu Juvakka vastasi kaimansa moottoripyörän rungon lujuuslaskentaan liittyvään kyselyyn Facebookin Ihmehärvelit-ryhmässä, hän ei arvannut mille tielle päätyisi. Muutamaa vuotta myöhemmin yhteistyön ympärille on syntynyt kotimaista sarjavalmisteista sähkömoottoripyörää kehittävä yritys, ja ensimmäisten pyörien arvioidaan olevan ostajilla ajovalmiina alkuvuodesta 2020.

Konseptista tuotantoon alle kahdessa vuodessa

Idean isä on Teemu Saukkio, jonka alkuperäisenä tavoitteena oli vastata hänelle heitettyyn haasteeseen ja rakentaa yksi omavalmisteinen sähkömoottoripyörä. Teemu Juvakan apua tarvittiin tässä vaiheessa laskemaan ja mallintamaan lennokkaita ideoita toteuttavaksi tuotteeksi. Ensimmäinen harrastepohjalta luotu omavalmisteversio, E1, esiteltiin Moottoripyörämessuilla 2018. Konsepti herätti paljon kiinnostusta, ja sen jälkeen on sekä tuotekehityksessä että yritystoiminnassa otettu valtavia harppauksia lyhyessä ajassa. Ennakkotilauksia on odottamassa mukavasti ”useita kymmeniä”.

Tällä hetkellä työn alla on pyörän seuraava vaihe E2. Tarkoitus on saada prototyyppi kilpiin ja ajotestaukseen keväällä 2019. Piensarjojen valmistuksen aloitukseen tähdätään loppuvuodesta 2019 ja ensimmäisten toimitusten on tavoitteena valmistua vuoden 2020 alusta.

Suomalainen haastaja on tunkeutumassa mielenkiintoisille markkinoille, jossa valtamerkeillä on jo omat sähköpyöränsä. Harley Davidsonin LiveWire on tulossa markkinoille tämän hetken tietojen mukaan elokuussa, mutta pyörän kantama jää merkittävästi jälkeen E2:sta. Suomalaisen designin lisäksi E2 haastaa tunnettuja kilpakumppaneitaan moottorin hyvällä hyötysuhteella.

Lähes 100 % omaa designia

Teemu Juvakan mukaan E2 on suomalaista huippuosaamista, innovatiivisia ratkaisuja, nykypäivän standardeja ja tuotantometodeja hyödyntäen valmistettu järkevänhintainen sarjavalmisteinen sähkömoottoripyörä ”Made in Finland”.

Yksi keskeisiä nyt tuotekehityksessä olevan mallin ominaisuuksia on teknisesti edistynyt moottoriratkaisu, jossa moottori on integroitu takavanteen kehään. Tämä mahdollistaa moottoripyörän valmistamisen ilman mekaanista voimansiirtoa rungosta takahaarukkaan. Näin pyörään saadaan muun muassa pienempi osamäärää, mikä näkyy asiakkaalle vähentyneenä huollon tarpeena.

– Emme myöskään halua, että asiakas maksaa itsensä kipeäksi Suomen ensimmäisestä sähköpyörästä, vaan haluamme olla alan pioneereja ja saada kustannukset kuitattua. Tästä syystä olemme suunnitelleet pyörässä lähes kaiken itse.

Kun tavoitteena on lähes kokonaisuudessaan itse valmistettu tuote, mahtuu matkalle myös haasteita. Suurempia ongelmia Teemu Juvakka ei myönnä suunnitteluun liittyneen, mutta omat haasteensa ovat tarjonneet takavanteen suunnittelu ja runko.

– Emme ole käyttäneet kaupallisia laakereita vaan suunnitelleet ne itse. Aiomme pitää vanteen jatkuvan kehityksen kohteena, jotta pysymme teknologian kärjessä, Juvakka toteaa.

– Toiseksi haasteellisin on ollut runko. Konseptisuunnittelija ja muotoilija tekevät tiettyä muotoa, mekaniikkasuunnittelijan täytyy sitten pyrkiä seuraamaan sitä muotoa. Jotta nämä saadaan täsmäämään, on täytynyt tehdä vähän enemmän töitä.

Piensarjan valmistuksen aloittamiseen tähdätään vuoden viimeisellä puolikkaalla. Siihen asti hiotaan esiin tulleita pieniä puutteita. Seuraavaksi Teemu Juvakan listalla on elektroniikkaosien sijoittelu runkoon. Ratkaistavana on, miten osat asetellaan ja miten vedetään kaapelit rungon sisään.

Takahaarukan mekaniikkasuunnittelu Comatecin käsialaa

Vaikka tavoitteena on pitää suunnittelu omissa käsissä, on kaikista kiireellisimmissä vaiheissa tarvittu ulkopuolista apua.

– Kesällä 2018 meillä oli tiukka tilanne, kun kaikkea tavaraa piti suunnitella hyvin lyhyessä ajassa valmiiksi. Tässä vaiheessa käännyimme Comatecin puoleen, josta saimme apua takahaarukan suunnitteluun. Käytännössä tarvitsimme mallin ja piirustukset valmiina alle kuukaudessa. Se on mille vaan insinööritoimistolle tiukka tilanne, mutta valmista saatiin sovitun mukaisesti, Teemu Juvakka toteaa.

Comatecissa tarpeeseen reagoitiin vaaditussa ajassa kesken kuumimman kesälomakauden.

– Me saimme asiakkaalta muotoilijan luoman 3D-mallin ja sen pohjalta piti suunnitella ja mallintaa kotelomainen ohutlevystä taivuteltava ja hitsattava takahaarukan rakenne sekä tehdä siitä proton rakentamista varten osa- ja valmistuspiirustukset, kuvaa työtä Engineering Manager Raine Corell.

– Haastetta aiheutti selvittää, miten kaikki särmät ovat taivutettavissa, mihin hitsaussaumat sijoittuvat jotta ne ovat hitsattavissa sekä millaisista paloista rakenne kannattaa koota. Pystyimme kuitenkin toimittamaan uudelle asiakkaallemme sekä 3D-mallit että piirustukset alle kuukaudessa tilauksesta, mikä mielestäni on osoitus meidän joustavuudesta ja palvelualttiudesta.

– Takahaarukka on myös tulevaisuudessa jatkokehityslistalla. Seuraavaksi mietinnässä on, miten takahaarukkaa kevennetään, mutta säilytetään silti rakenne riittävän vahvana, linjaa Juvakka.

Mikä E2?

Ensimmäinen suomalainen sähkömoottoripyörä
Teho: 50 kW
Vääntö: 320 Nm
Huippunopeus: 160 km/h
Kantama: 200-300 km
Lataustyyppi ja aika: Type II pistoke satulan etuosassa. Latausaika on alustavasti yhdellä vaiheella noin 2-3 tuntia, kolmella vaiheella 1-3 tuntia. Tavoitteena myös pikalataus 15-30 minuuttia.
Hinta: 24 900,-
Yritys:: RMK Vehicles Corporation Oy

 

TEKSTI: MARIA UURTO
KUVAT: RMK VEHICLE CORPORATION OY