Comatec osallistui FTRFORUM-tapahtumaan

Teollisuus ja informaatio sen ympärillä muuttuu

Comatec Group osallistui 16-17.5.2017 Lappeenrannassa pidettyyn FTR Forumiin, joka keskittyi teollisuuden ja teknologian uusimpiin aiheisiin. Tapahtuman teemoina olivat muun muassa IoT ja Big Data teollisuudessa, kiertotalous, digitalisaatio metsäteollisuudessa, teknologian vienti, tulevaisuuden teknologia sekä tulevaisuuden megatrendit. Forumin puheen vuoroissa korostui se, että teollisuus ja informaatio sen ympärillä muuttuu kovaa vauhtia. Tunnelma Forumilla oli varsin korkealla ja ihmiset tutustuivat toisiinsa ja verkostoituivat päivien mittaan.

– Oli kiinnostavaa kuunnella puheenvuoroja kiertotaloudesta ja tulevaisuuden kunnossapidosta. Huomionarvoista on IoT:n todella nopea yleistyminen sekä virtuaalitodellisuus teollisuudessa ja suunnittelutyössä. Mukautettu todellisuus (VR) on visuaalisesti varsin informatiivinen ja havainnollinen esitystapa. Nämä kaksi osa-aluetta, IoT ja virtuaalitodellisuus, ovat aivan ilmiselvästi ne kaksi, joihin satsataan tulevaisuudessa paljon, toteaa suunnittelupäällikkö Harri Haavisto Forumin annista.