Muutoksia Oucons Oy:n johdossa 1.10.2018 alkaen

Oucons Oy:n toimitusjohtaja on vaihtunut lokakuun 2018 alusta. Sami Luhtaanmäki on jättänyt toimitusjohtajan tehtävät yhteisellä päätöksellä, ja väliaikaisena toimitusjohtajana toimii Oucons Oy:n perustajajäsen Jorma Väänänen. Lisäksi Oulussa on aloittanut lokakuun alusta liiketoimintapäällikkönä Juha Suistio.

Muutosten tavoitteena on vahvistaa Ouconsin toimintaa ja emoyhtiö Comatec Groupin Conveyors-liiketoimintayksikköä strategian mukaisesti. Tavoitteena on vastata asiakkaiden tarpeeseen ja tarjota entistä kohdennetumpia suunnittelu- ja asiantuntijapalveluja materiaalinkäsittelyjärjestelmiä valmistaville toimijoille.


Conveyor-liiketoimintayksikkö toimittaa asiantuntija-, projektinhallinta- ja asennusvalvontapalveluja sekä suunnittelee eri tyyppisiä materiaalinkäsittelyjärjestelmiä ja kuljettimia, syöttimiä, siiloja ja murskaimia ja niihin liittyviä teräsrakenteita lähes viidenkymmenen asiantuntijan voimin neljällä paikkakunnalla Oulussa, Joensuussa, Kankaanpäässä ja Porissa.

Yhtiö on osa suunnittelu-, projektinhallinta- ja asiantuntijapalveluita tuottavaa ja kehittävää Comatec Groupia.

Lisätietoja:

Teppo Hiltunen, Oucons Oy HPJ
teppo.hiltunen @ comatec.fi, puhelin 044 787 2606

Yhteystiedot paikkakunnittain:

Jorma Väänänen, Toimitusjohtaja, Oulu
jorma.vaananen @ oucons.fi, puhelin 050 561 5913

Juha Suistio, Liiketoimintapäällikkö, Oulu
juha.suistio @ oucons.fi, puhelin 040 505 1965

Toni Hämäläinen, Liiketoimintapäällikkö, Kankaanpää
toni.hamalainen @ oucons.fi, puhelin 040 588 9348

Timo Viljanen, Liiketoimintapäällikkö, Pori
timo.viljanen @ oucons.fi, puhelin 040 485 9140